Valona Design –tuotekuvaukset, osa 2

Viikkojen valmistelun jälkeen suuri kuvauspäivä koitti lopulta! Nappasin kukonlaulun aikaan kuvauksien mallin Päivin kyytiin Herttoniemestä, josta matka jatkui kohtii Porvoota.

Lyhyen aamupalaverin jälkeen pakkasimme kamat Elinan luona. Tavallisten kuvauskamojen ja eväiden lisäksi mukaan sattui myös hieman erikoisempaa tavaraa, kuten kuvauksien keskeinen rekvisiitta: iso löhötuoli, joka mahtui juuri ja juuri auton takakonttiin! Olennaiseksi lisävarusteeksi osoittautui myös Off-purkki, sillä kuvausporukkamme tarjosi paikallisille itikoille houkuttelevan seisovan pöydän.

Lyhyen automatkan jälkeen olimmekin paikan päällä ja aloitimme sutjakasti kuvaukset. Yhteistyö koko tiimin kanssa sujui heti alkumetreistä loistavasti: Päivi oli mahtava ja ammattitaitoinen malli, ja Elina hoiti tehokkaasti niin art directorin, kuvausassistentin kuin puvustajankin töitä! Parasta oli kuitenkin hyvä kemia tiimin sisällä: koko päivä oli täynnä inspiraatiota ja naurua!

Valaistuksen osalta kuvaukset olivat suhteellisen yksinkertaisia: käytin pääasiassa yhtä käsisalamaa ja heijastavaa sateenvarjoa irroittamaan mallia taustasta. Parissa kuvassa käytin myös toista käsisalamaa kickerinä, erityisesti hetkinä joina aurinko oli pilvessä, mutta halusin kuvaan illuusion auringon luomasta vastavalosta. Siinä missä yleensä suosin ihmisten kuvaamisessa 85-millistä putkea, tällä kertaa käyttöä tuli kattavalle linssivalikoimalle aina laajakulmapurtiloon saakka.

Päivä vierähti nopeasti ja saldoksi muistikorteille kerääntyneenä miltei tuhat kuvaa! Väsyneinä, mutta tyytyväisinä kuvausporukkamme lähti omille teilleen. Seuraavien viikkojen aikana valitsimme Elinan kanssa vedoksista päivän parhaat kuvat, jotka sitten editoin julkaisukuntoon. Alla joitain kuvia valmiista setistä, joista olen siis todella ylpeä. Kuvia on esillä myös Valonan sivuilla.

Edit: Elina on koostanut kuvauspäivästä hauskan videon – katso se täältä!

-Samuli

Valona Design –tuotekuvaukset, osa 1

Syksyisen viiman puhaltaessa lienee aika potkia blogi kesälomilta ja luoda viimeinen haikea katse kesän rientoihin! Allekirjoittaneen kesän valokuvaukselliseksi kohokohdaksi nousi ehdottomasti Valona Design –tuotekuvaus, jonka toteutin muotoilija Elina Mäntylän kanssa.

Tutustuimme Elinan kanssa pari vuotta sitten, kun olin tekemässä dokumentaarista valokuvaprojektia kierrätysmateriaaleja käyttävistä käsityöläisistä ja suunnittelijoista. Projektia varten kuvasin Elinan työskentelyä ja tuotteita, jonka jälkeen päädyimme jatkamaan yhteistyötä. Enemmän Elinasta ja hänen tuotteistaan Valona Designin sivuilla.

IMG_2533Elina luo äärimmäisen kauniita koruja ja koriste-esineitä, joissa kaikissa on mukana ripaus mystiikkaa ja taikaa. Heti ensimetreistä lähtien oli siis selvää, että kuvauksista tulisi ”hieman erilaiset” tuotekuvaukset. Elinalla oli alusta pitäen selvä ja kiehtova visio siitä, mitä hän halusi: kuvista tulisi yhtenäinen matka sadun, unen, myyttien ja todellisuuden välimaastoon. Sanomattakin selvää, että konsepti tempaisi välittömästi mukaansa – tällaiset keikat ovat valokuvaajan unelmia!

Tämän jälkeen alkoi kuvauksien valmistelu. Varsinkin kuvauspaikkojen etsimiseen panostettiin useita päiviä. Ja hyvä niin – hyväkin kuvaidea voi kaatua huonon kuvauspaikan valintaan. Kävin tutustumassa muun muassa Porvoon Sikosaareen, josta räpsäisin jokusen kuvan. Sikosaari synkkine korpimetsineen ja valtavine kivenjärkäleineen oli äärimmäisen tunnelmallinen paikka, mutta jotenkin tuntui ettei se paikkana ollut juuri sellainen mitä me haimme.

IMG_9409 sikosaari1IMG_9458

Ironista kyllä, täydellinen kuvauspaikka löytyi lopulta aivan läheltä Elinan kotia:  täydellinen, kuvankaunis koivikko sinisen järven rannalla.

IMG_9606b

Elina oli myöskin ottanut yhteyttä malli Päivi Kallioon, joka lupautui projektin kuvattavan osaan. Palaset alkoivat siis loksahdella paikoilleen: meillä oli suunnittelija, kuvaaja, kuvauspaikka ja malli – enää pitäisi kuvata! Eli jatkoa seuraa osassa 2…

-Samuli

Tuhat aurinkoa

Kuvailin alkukeväästä ihanaa kollegaani Paulaa. Paula on ihana ja positiivinen ihminen, ja se tuli mielestäni onneksi kuvissakin esille hyvin 🙂 Valo tuona iltana oli taianomainen.

-Annamari

paula_aurinko7 copy copy2paula_angelipaula_a_2paula_jasonpaula_ruusut_paula_lähis4_x paula_sateenvarjopaula_sänky3

kesä!

Luottomallimme Laura palasi Helsinkiin Rukalta, joten kuvasessiohan siitä syntyi 🙂 Valokuvauksella on kyllä ihmeen energisoiva vaikutus, vähän nukutun yön ja työpäivän jälkeinen väsymys hävisi kuin ihmeen kaupalla, kun pääsi tekemään jotain kivaa ja kaunista. Valokuvaus on välillä todella maagista. Saatiin Samulin kanssa molemmat mukavan tunnelmallisia otoksia Lauran kanssa, alla minun kameraan päätynyttä settiä 🙂

-Annamari

laura_metsä10Laura_kanto_ (11 of 38) laura_metsä_kukkaLaura_kanto_ (2 of 38)Laura_birdie2 Laura_kanto_ (16 of 38) laura_metsä5Laura_heijastus (27 of 39) laura_metsä11 copyLaura_kukka (1 of 1)Laura_nojailua (10 of 20)

 

Kirsikkapuutarhassa

Työkaverini Marja suostui valokuvamallikseni Roihuvuoren kirsikkajuhlan aikaan. Kuvasin samassa paikassa viime vuonna työkaveriani Marjoa, kun olin hankkinut ensimmäisen muotokuvaamiseen soveltuvan linssin. Oli hauska nähdä, miten tuo valokuvaus on kehittynyt vuodessa, kun vertasin näiden kuvien laatua viime vuoden otoksiin. Hauska nähdä, mitä ensi vuonna sitten tulee, koska nyt jo näiden kuvien jälkeen olen saanut paljon uusia oivalluksia kuvaamisesta ja valon käytöstä.

-Annamari

marja2_ marja

marja3marja_kirsikatmarja12marja_kirsikat3marja8marja_cherriez

Kuiskuttaako rinkka kaapissasi? Lähde Irlantiin tänä kesänä

Kuuletko kuiskauksia kaapistasi, jossa pidät rinkkaasi? Haluatko helppoa liikuntaa ja pois tietokoneen ja teknologian ääreltä? Kaipaatko ystävällisten hmisten pariin? Irlannin vaellusreitit voivat olla sinua varten.

annascaul2  riverrr3 rosscastle

Dingle way on noin 180 kilometriä pitkä vaellusreitti Länsi-Irlannissa. Sen käveleminen kestää 8-9 päivää. Yöpyminen teltassa ei ole pakollista, sillä matkalla on useita b&b-majoituksia ja hostelleja.

lambeja

Pörröinen, lumenvalkea karitsa luo minuun merkitsevän katseen, määkäisee ja juoksee turvaan emonsa tuuhean villan alle. Paikallisten maanomistajien eläimet ovat tottuneet hiljaisuuteen ja rauhallisuuteen. Ne pakenevat nopeasti kävelijän nähdessään. Joskus jopa niin korkealle vuorta pitkin, että valkoisten täplien saattaa nähdä yltävän aivan huipulle asti.

Tätä Irlanin länsiosan maaseutu on: lampaiden ja lehmien täyttämiä niittyjä, vuoristoa, kyliä ja kurvikasta rantaviivaa. Jostain niiden välistä kulkee Dingle way, Irlannin toiseksi suosituin vaellusreitti.

Olen ensimmäistä kertaa niin Irlannissa kuin ulkomailla vaeltamassa. Valmistauduin etukäteen reissuun fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti: olen käynyt salilla kasvattaakseni kestävyyttäni, suunnitellut reitin hyvin ja ostanut vedenkestävät vaellusvaatteet – onhan Irlanti tunnettu epävakaasta säästään. Vaeltajan tärkein vaellustarvike on kuitenkin luotettava matkakumppani. Sekin minulta onneksi löytyy.

walkin

walkingthebeachcolour

-Tervetuloa, te olette varmaankin niitä suomalaisia? Haluaisitteko teetä vai kahvia? kysyy keski-ikäinen nainen ovensa raosta. Olemme saapuneet bed and breakfast -majapaikkaan, johon olemme tehneet varauksen internetistä etukäteen. Dingle waylta yöpymispaikkoja löytyy paljon, usein vähintäänkin pari pienimmistäkin kylistä. B&B-majoituksia perustavat yleensä vanhat pariskunnat, joiden lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Ylimääräiselle huoneelle on haluttu keksiä uutta käyttöä, niinpä huone on kunnostettu ja usein niihin on rakennettu kaikki tarvittava omaa suihkutilaa myöten. Taso on useimmiten sama kuin hotellissa, mutta tunnelma persoonallisempi. B&B-isännät myös jakavat mielellään ohjeita kävelijöille.

pole

Pitkillä vaellusreiteillä on tyypillistä, että silloin tällöin suuntavaisto pettää ja reitiltä kävelee harhaan. Dingle way on useiden oppaiden mukaan “merkitty hyvin”, ja polkuja reunustavat keltaisella kävelijällä koristellut kyltit. Silti paikoittain kyltit on vaikea havaita esimerkiksi pensaiden seasta. Myös maanomistajat saattavat laittaa esteitä merkityille poluille estääkseen karjansa kulkua tilalta pois. Ikävintä kuitenkin on, jos harhailee vahingossa maantielle. Irlannin liikenne on tukkoista, ja vaeltajalle se on painajainen. Kävelytilaa ei juuri ole, ja suuria kulkuneuvoja väistääkseen joutuu painautumaan vasten lähintä pusikkoa.

Minard4

Pääosin irlantilaiset ovat valtavan ystävällisiä sekä valmiita auttamaan ja nevomaan monin tavoin. Tiellä kulkiessa on tyypillistä, että vastaantulijat tervehtivät iloisesti ja moikkaavat jopa autoista. B&B-pitäjät saattavat jopa pestä pyykkisi tai tarjota sinulle pienellä summalla (tai jopa ilmaiseksi) autokyydin lähemmäksi seuraavaa kävelykohdettasi, jos sää näyttää pahaenteiseltä.

clouds

Saamme itsekin maistiaisen irlantilaisten ystävällisyydestä: viimeisenä iltana majatalon pitäjä tarjoaa ilmaisen kyydin Castlegregorysta Camp-kylään, jossa reittimme ympyrä sulkeutuu. Campin rannalla hyvästelemme Dingle wayn, aaltojen vilkuttaessa, auringonvalon himmetessä ja kylän valojen syttyessä.

-Annamari

lastrays

Katse kohti tulevaa

future

Moikka taas!

Kuten jotkut ovat ehkä saattaneet huomata, käänsimmekin tämän sivuston suomeksi. Se tuntui jotenkin realistisemmalta ratkaisulta tulevia keikkoja silmälläpitäen. Alun perin teimme sivuston englanniksi, koska ajattelimme, että pelkästään Flickr-kavereitamme kiinnostaa kirjoittelumme. Mutta testataan tätä näin, ja katsotaan miten käy. Ainakin tuntuu mukavalta vaihtelulta kirjoittaa suomeksi.

Roihuvuori-valokuvanäyttely lähenee. Olen sopinut Kahvila Roi:n pitäjän kanssa, että Roihuvuori-näyttely olisi tammikuussa. Tarkka ajankohta ei ole vielä selvillä, mutta varmaa on, että ensi viikolla täytyy jo alkaa teetättää koevedoksia kuvista. Luin loistavan blogipostauksen valokuvanäyttelyn pitämisestä luonnonvalo.net-sivustolta (http://www.luonnonvalo.net/huomioita-valokuvanayttelyn-jarjestamisesta/), ja ajattelin testata itsekin noita Myyrmäen ja Kalasataman puljuja, koska sivustolla niitä kehuttiin kovasti nopeaksi ja hyväksi. Työkaverini Allu suositteli myös KopiJyvää, mutta ehkä pysyn ennemmin pääkaupunkiseudulla. Kuulemma joistain liikkeistä saattaa tulla ihan mitä tahansa tuloksia, väärät värit ja naarmuuntuneita tauluja. Toivon kovasti, että niin ei käy minulle, sillä aika alkaa käydä vähiin.

Olen jo valinnut suurimman osan valokuvista mitä aion laittaa näyttelyyn. Asuin Roihuvuoressa kolme vuotta, joten materiaalia oli lievästi sanottuna ihan pirhanasti, sillä kuvasin seutua viikoittain.En ole koskaan aikaisemmin järjestänyt valokuvanäyttelyä, joten funtsittavaa on paljon. Pitäisi kehittää oma fb-tapahtuma näyttelylle, mainostaa parissa paikassa ja teetättää solunaimages-käyntikortit ja näyttelyn esittelylipuke.  Olisi luultavasti hyvä myös ladata tänne solunaimagesin saitille muutama foto, joiden perusteella ihmiset voisivat varata kuvia tauluja varten. Kahvila Roi on sympaattinen paikka, mutta pienuuden takia kahvilaan mahtuu luultavasti alle kymmenen kuvaa.  Aluksi ajattelin, että se on ihan tarpeeksi, mutta erittäin positiivisena yllätyksenä ihmiset ovat jo kyselleet minulta voisivatko ostaa minulta Roihuvuori-kuvia, vaikka en ole ehtinyt edes mainostaa vielä tapahtumaa.

8152241530_c2eeb2298d_o

Toki kuvien myynti ei ole tärkeintä, vaan näyttelyn kannalta tärkeintä on, että näyttelyn idea pysyy kasassa ja yhtenäisenä. Ja tietty toivon, että ihmiset saavat iloa näyttelystä, Roihuvuori on niin kovin kaunis paikka, ja en malta odottaa, että pääsen näyttämään muille myös sen miten itse Roihuvuoren näin. Mutta koska kuitenkin yritämme Samulin kanssa saada tästä – valokuvauksesta, kuvittamisesta, mikä-tästä-sitten-muotoutuukin – luultavasti jossain vaiheessa leipätyön, täytyy ajatella myös tuota kaupallista puolta.

Olin ajatellut alun perin hakea apurahaa näyttelyyn, mutta näköjään SAK:n kulttuuriapurahaa varten täytyisi kuulua sen jäsenliittoon. Journalistiliittoa ei näyttänyt olevan listassa, johon olisin periaatteessa voinut kuulua, mutta en kuulu, koska mielestäni ei ole järkeä maksaa 500e vuodessa jäsenyydestä josta ei ole käytännössä mitään hyötyä. Sain siis taas hyvän syyn olla liittymättä siihen vieläkään. Toteutan siis näyttelyn omalla rahallani, ja vain toivon, että pääsen omilleni kuva- ja taulumyynnillä.

Laitan luultavasti tänne kuvia näytille näyttelyn aikana, niin että täältä voi myös tilata tauluja tai kuvia teetätettäväksi seinälleen. En vielä tiedä miten se toimii parhaiten ja paljonko kulut tulevat olemaan (eli paljonko kuvista ja tauluista kannattaa pyytää), mutta eiköhän kaikki selviä aikanaan.

-Annamari

Hostile environments

IMG_1502

This week I was reminded how intolerant and petty the Finnish photography community can be. It all begun when the winners of the annual Finnish Nature Photography Contest were announced. The main prize went to Matti Pukki, who had shot a beautiful and creative long exposure image of three gulls. You can see the image here.

As soon as I saw the shot, I immediately knew that the Finnish photography community was going to go ape-shit. And it didn’t take long before there were headlines in the newspapers how the winning image had gathered critique and hatred from Finnish photographers. “The focus is all wrong.” “Too artsy.” “This has nothing to do with nature photography.” etc. And this is not an uncommon phenomenon over here. Go to an international photography forum on the internet and you will find helpful, supportive and open-minded people who love photography. Go to a Finnish photography forum and you will find a bunch of petty people bitching and moaning about every damn thing. Whether the topic is about gear, technique, composition or whatever, the threads and conversations usually turn into childish bickering in no time.

Now, there is such a thing as constructive criticism, but we are not talking about criticism here. We are talking about open hostility, rampant elitism and pure idiocy. Some commentary I’ve encountered on Finnish photography forums include such jewels as: “macro photography is not proper photography”, “you’ve never taken a photograph, if you only have a digital camera”, “HDR should be made illegal”, “if you have to process your shots, you’re not a real photographer”, “only pros should have full-frame cameras” etc.

I’ve always found this phenomenon completely baffling. Seriously, what the hell is wrong with these people? We all have the same hobby/job here – we all should love photography here. So why is everything new and different like a red flag to a bull to us? Why is any sort of creativity or technical advancement immediately shunned and frowned upon?

In my opinion photography has always been about pushing the limits, about doing something new: photography has always been about technical advancement and artistic freedom. After all, we remember great photographers like Stieglitz, Nadar and Eggleston because they pushed the boundaries of photography, while no one remembers the people who thought that color film would mean “the end of photography”.

On a personal level, I’ve found that every time I’ve stepped out of my comfort zone and tried a new genre of photography, I’ve grown a lot as a photographer. I guess that is why I love most genres of photography – and even with genres that don’t tickle my fancy I can still appreciate the craftsmanship, skill and patience that goes into it. And I pity the people who consider photography as a “my way or the highway” -type art form.

I’d like to close this rant with the words of Bill Brandt, that have always rung true to me: “Photography has no rules, it is not a sport. It is the result which counts, no matter how it is achieved.”

-Samuli

Emotions of fall

When autumn arrives and the vacations are over, many Finnish people feel their minds slowing down and get a feeling of depression. The phenomenon of autumn depression may have been exaggerated, but it’s not completely fiction. When the fall goes forward people with autumn depression may experience unhappiness, pain, weight gain, lack of energy and feel antisocial.

This may be or may not depend of the life situation of the person. Even people who have had recent happy life events might feel that the season is affecting their mood.

This picture series represents that emotion. Even when the autumn may be full of beautiful events and the person is beautiful, healthy and otherwise happy, he or she might be a prison of their mind and may want to isolate themselves.

Huge thanks to Laura for volunteering in this project! I’d like to emphasise that Laura is not depressed. In fact it was quite hard for her to make a sad face when her mouth really just wants to smile all the time, she’s one of the most joyful people I’ve ever met 🙂 Huge thanks to Samuli also for helping with the lighting!

-Annamari

Model: Laura Jalkanen

laurasadness_

laurasadness_3

laurasadness9

laurasadness_5

laurasadness11

laurasadness12

laurasadness7

laurasadness8

lauradown2

Sun’s up. Do we need to use a flash?

There’s a scene in a movie ‘Yes Man” where a group of artistic hipsters are preparing for a jogging/photography -class. Just before Jim Carrey and hilarity ensues, there’s this bit of dialogue between a student and the teacher of the class:

“Alison? Do we need to use a flash?”

“Not when the sun’s up, Reggie.”

When me and Annamari watched the movie, we both went: “That’s not true!” Sometimes it’s even more important to use flash when the sun is up! While it’s true that flashes often become essential in low light when you’re shooting portraits, flash can actually be as useful (if not more) in the hours of daylight. Bright daylight often creates harsh light with a strong contrast that rarely is extremely flattering: you get strong, burned highlights paired with dark parts and black eye sockets – not the look you’re often going for. Sunlight is especially difficult to deal with when you are shooting against a strong backlight. That is when you need flashes.

Most of us don’t like using flashes. I originally didn’t either. I hated them, and thought that using flash = ruined atmosphere. But as I started experimenting with flashguns and studio flashes and bought a cheap-ass pair of remote triggers (cost me about 40€), I realized that they really weren’t the boogie man that I thought they were. On the contrary these days I love using flashes, as they help me to capture the scene as I want it, instead of letting the ambient light dictate the way my shoot looks.  Here’s an example from last weekend. We were out shooting with Annamari. I really wanted to take a shot of her with that lovely, bokehy backlight. This was the first attempt:

flash1bSo, while the background looks pretty good, Annamari is way underexposed. And I want her to be the main attraction of the shot, not the pretty bokeh. So, why not use photoshop? That shadows-slider is really handy, you know? While I could go the Photoshop way and process the shot until the cows came home, I would still be facing two problems: the loss of image quality and the lack of directional light. Even with a lot of processing the result would not be that great. So, enter a flashgun with a shoot-through umbrella on the right. And the results:

flash2c

Much better, don’t you think? Just that catchlight in Annamari’s eyes was worth the effort of spending 2 minutes putting up the flash on a light stand. The background is still nicely exposed and the strong backlight is still drawing that lovely rimlight on Annamari’s hair, but the overall lighting of the foreground is much better.

Here’s another example of using a flash during the day. Flashes aren’t useful only with strong sunlight. On a dull, overcast day, flashes can work in a opposite way: adding contrast and direction to a flat light, making the subjects seem more three-dimensional and colourful. Few months ago I shot a wedding couple on this lovely location in Jyväskylä. The weather was really unstable: first we got rain, then it was cloudy and then we would get short blasts of full sunlight. This was the first shot that I took:

It’s not utterly horrible – you see these sort of shots everyday in newspapers. But it’s lacking punch: the couple is annoyingly blending with the dark background and the bride’s dress looks kind of gray. So after a few tries I asked the maid of honor to help me – I was shooting in manual mode and the settings are pretty much the same, but I handed the maid of honor a flashgun (1/8 power) with a remote trigger and asked her to hold the flash towards the couple from the right:

hää2c Again, much better! The wedding couple pops out from the background, there’s a nice directional light that still looks natural and the colors are much nicer!

Here’s one more example. Few months ago we were out shooting with our model, Laura (see Annamari’s blog entry). As the sun started coming up, we stopped using a tripod and went hand-held. The sky was looking wondeful with soft, warm colors. But the contrast between the sky and everything else was hard to deal with. So we decided to use a flashgun to light Laura. Here was the tricky part: we wanted the light to match the warm tones of the sunrise, but… flashes produce light that has a color temperature close to daylight (about 5500°K); so the light that the flash was producing was way colder than the ambient light. To get that warm tone we had to use a warming flash gel. So, I was shooting, Annamari was holding the flashgun with a warming flash gel and a diffuser. And here we go:flash3

The difference really is quite dramatic. But enough of this blabbering: I totally encourage you to dust off your flashguns, buy a cheap remote trigger (or an expensive one, if you got the cash) and try them out! I guarantee that they will take your portraiture to another level.

-Samuli