Asiakkaiden tarinoita

“Lapset kasvavat nopeaan. Sen todistavat myös ikuistetut lapsi- ja perhekuvat. Meille Samuli on ollut löytö kuvaajana. Kun perhe kasvaa, on sukujuhlien aika tai muuten vain aika tallentaa lasten kasvupyrähdys edellisestä kuvasarjasta, pyydämme Samulin apuun. Hän on persoonana helposti lähestyttävä, lämmin, positiivinen ja kärsivällinen, sekä myös luova ja taitava kuvaajaan työssään. Ehdottomasti suosittelemme Samulia muillekin!

– A&A&A&A

ina, pekka & toivo logo

“Samuli kuvasi perhepotrettimme ja lopputulos oli juuri sitä, mitä halusimme: kuvat olivat meidän näköisiä, eloisia, ja pikkupojan elämässä mukavasti kiinni! Erityisten kiitoksen saa se, miten Samuli otti meidät vastaan. Rennon rupattelun jälkeen kuvaukset alkoivat kuin huomaamatta, eikä lapsilla tai aikuisilla ollut aikaa tai tarvetta jännittää!

Voimme suositella Samulia lämpimin mielin!”

– Ina, Pekka & Toivo

Valitsimme Samulin ikuistamaan tärkeintä päiväämme, emmekä pettyneet! Olimme todella tyytyväisiä paitsi hänen kuviinsa, myös hänen luovaan ja mielipiteitämme kunnioittavaan työskentelytapaan. Olimme erityisen otettuja siitä, kuinka hän kuunteli, ideoi ja jalosti toiveistamme vielä paljon parempia!

Yksi kuvista koristaa tällä hetkellä suurissa puukehyksissä takkahuonettamme. Saamme usein iloksemme vastata vieraiden kysymyksiin ja näissä tilanteissa suosittelemme Samulia lämpimästi!”

Kimmo & Inka

Minulla on ollut ilo työskennellä Samulin kanssa jo useaan otteeseen. Ja Samulin työ valokuvaajana ja kuvankäsittelijänä on aina ollut huippuluokkaa.

Kaiken kukkuraksi Samuli on aivan huippu tyyppi! Positiivinen tuulahdus ja into sekä rakkaus valokuvaamista kohtaan näkyy hänen työssään. Samulin osaavassa ohjauksessa voi myös aloitteleva malli tuntea olonsa turvalliseksi sillä kiireen tuntua ei ole ja saa tehdä rauhassa ja maltilla. Voin luottaa siihen, että saan aina erinomaisia kuvia, oli kyse sitten kirsikankukkalaaksossa unenomaisten valokuvien ottaminen tai studiossa otetut potretit. Suosittelen Samulia lämpimästi kaikenlaisiin kuvauksiin!

Sonja

Samulin kanssa on luontevaa työskennellä. Hän käyttää rauhassa aikaa ja energiaa siihen, että asiakas saa kuvistaan juuri sellaiset kuin haluaa. Samuli ymmärtää asiakkaan toiveet, mutta kertoo myös rehellisesti jos jokin ei toimi ja tuo myös omia ideoitaan esille, jotka ovat aina toimineet hyvin.

Mageita kuvia ollaan yhdessä otettu ja lisää tullaan ottamaan :)”

Mimi Cajander, MimiGo 

kuva 13

“Siskontyttöni Jenina täytti vuosia ja halusin järjestää jotain hiukan erikoisempaa lahjaksi. Tiesin, että häntä kiinnosti vahvasti valokuvaaminen ja ryhdyin etsimään siihen liittyvää lahjaa. Koska tunnen Samulin jo ennestään, olin törmännyt hänen mahtaviin kuviinsa Facebookissa ja minulle tuli ajatus, että olisikohan mahdollista saada Samulilta yksityisopetusta Jeninalle. Ilokseni tämä onnistui ja suuntasimme eräänä kesäisenä viikonloppuna hänen studiolleen!

Olen itse ammatiltani opettaja ja voin sanoa, että opetuksen taso oli loistava! Tiedän, että Jenina sai päivän aikana käydä läpi erittäin kattavan ja varsinkin käytännönläheisen valokuvauksen lyhytkurssin, josta on hänelle varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Lisäksi on 110% selvää, että Samuli lievästi sanottuna innostuu valokuvaamisesta ja se loi koko päivälle mahtavan ilmapiirin!

Päivän kruunasi Samulin ottama upea kuva Jeninasta ja minusta, joka vain alleviivasi sitä, että päivän arvoa ei voi mitata rahassa!”

– Jouni

 

“Olin perustamassa yrityksen ja tarvitsin kotisivuilleni ja someen ammattimaisesti otettuja kuvia itsestäni ja toimitiloistani. Samuli toimi todella joustavasti, ja vastaili viesteihini nopeasti. Hinta-laatu -suhde oli erinomainen ja palvelu joustavaa ja laadukasta. Erityisesti ulkona otetuista kuvista tuli todella kivat –  ammattilaisen työtä. Käytän niitä jatkuvasti markkinoidessani palveluitani. Niistä välittyy samalla ammattimainen ja lämminhenkinen tunnelma – juuri niin kuin toivoinkin. 

Voin lämpimästi suositella Samulia!”

– Annemari Halme, Psymenta

“Otimme yhteyttä Samuliin, kun bändimme tarvitsi rautaista promokuvaa kiireisellä aikataululla. Samuli kuunteli bändin ideoita ja toiveita, ja otti tilanteen heti haltuun. Koko prosessista ei jääny mitään muuta kuin hyvää sanottavaa: aikataulu ja kuvauspaikka räätälöitiin bändin menojen mukaan, kuvaustilanne oli rento ja positiivinen ja kuvat olivat juuri sellaisia mitä toivottiin! Mikä parasta, kuvat olivat valmiina jo seuraavana päivänä.

Samuli saa meiltä kaksi peukkua ja ison suosituksen!”

– Funky Monkeys

Olemme kuvailleet Samulin ja Annamarin kanssa jo vuosia, ja saaneet aikaiseksi mitä uskomattomampia kuvia! Monta tuntia vaikka öisellä pellolla hurahtaa nopeasti, sillä kuvaukset tämän pariskunnan kanssa ovat takuuvarmasti hauskoja ja rentoja, ja lopputulos ylittää aina kaikki odotukset.

Ote on ammattimainen, ja rohkeasti uusia tyylejä ja tapoja kokeileva. Samanlaista kykyä saada olo tuntumaan mukavalta kameran edessä ei monilta kuvaajilta löydy. Kun saan mieleeni erikoisen kuvausidean, otan heti yhteyttä luottokuvaajiini Samuliin ja Annamariin, enkä ole joutunut koskaan pettymään!”

– Laura


Samulin kanssa LogisTilan henkilöstön kuvaaminen oli helppoa, sujuvaa, nopeaa ja toimivaa. Samuli ei ole pelkästään osaava valokuvauksen ammattilainen, vaan myös loistava asiakaspalvelija ja miellyttävä persoona, joka loihti kuvaustilanteesta positiivisen ja rennon, mutta silti tehokkaan.

Kaikkiin vastauksiin ja tiedusteluihin sain vastauksen nopeasti ja valmiit kuvat toimitettiin nopeasti. Käytän hänen palveluitaan mielelläni edelleen ja suosittelen lämpimästi Samulia kaikkiin yrityskuvauksiin!”

– Katariina Valkeinen, LogisTila Oy