Lapsikuvaus | Perhekuvaus

Hauskat ja persoonalliset valokuvat perheen pienimmistä! Lapsikuvaus ja perhekuvaus pääkaupunkiseudulla ja Kaapelitehtaan studiolla.

Tuntuuko siltä, että olisi hyvä aika ottaa ikimuistoiset kuvat perheen lapsista ja vaikka koko perheestä? Mutta ajatus valokuvaamisesta ehkä jännittää hieman? ”Mitä jos lapset eivät osaakaan käyttäytyä? Ja kun mekään emme ole niin kuvauksellisia. Onkohan siellä pakko hymyillä?

Uskokaa pois: minun kuvauksissa saa koko perhe olla ihan oma itsensä, eikä tarvitse jännittää 🙂 Kokemus on osoittanut, että kun pitkään suunniteltu, hillitty perhepotretti hajoaakin yllättäen kuin legotorni, niin todennäköistä on että siitä saa paremman kuvan kuin siitä perinteisestä pönötyskuvasta! Oli kyseessä sitten lapsikuvaus tai perhekuvaus, niin kuvaukset etenevät aina teidän ehdoilla: mihinkään ei pakoteta, eikä mihinkään ole kiire. Jos vaikka lasta välillä kiukuttaa, niin sitten pidetään taukoa!

Lapsikuvaajana tavoitteeni on aina kuvata lasta niin, että hän on elementissään ja oma itsensä. En pakota ketään pojottamaan paikoillaan tai hymyilemään väkisin kameralle: me olemme kaikki erilaisia, ja sitä pitää mielestäni arvostaa ja korostaa! Uskon vahvasti siihen, että vuosien päästä arvostamme aina enemmän sitä valokuvaa, joka muistuttaa meitä jostain todellisesta lavastuksen sijaan.

Kuvaus voidaan järjestää missä tahansa miljöössä Helsingissä, PK-seudulla tai studiollani Ruoholahdessa Kaapelitehtaalla. Tarvittaessa voin ottaa mukaan liikutettavan studiokaluston, eli voimme ottaa studiokuvia vaikka omassa olohuoneessanne!

Siirry tänne katselemaan hinnastoa tai ota rohkeasti yhteyttä – kuvataan yhdessä ja pidetään hauskaa!