Kuvia ja kuulumisia uudelta studiolta!

Huh-huh! Viimeiset pari kuukautta ovat olleet melkoista hullunmyllyä!

Kun tässä muutin studioni Kaapelitehtaalle ja rupesin pikkaisen mainostamaan uutta studiota avajaistarjouksen myötä, niin odotin pientä ja maltillista kasvua studiokuvauksien suhteen. Toisin kuitenkin kävi! Helmi- ja maaliskuun kuvausajat täyttyivät nimittäin siinä määrin, että päädyin jatkamaan avajaistarjousta vielä huhtikuun puolelle!

Veikkaan että tämä surkea korona-aika on varmaan iso osa sitä, että varsinkin monille uusille perheille kuvaukset ovat nyt ajankohtaisia. Olen päässyt tässä kuulemaan aika monta tarinaa kuvattaviltani, kuinka lapsi- tai perhekuvat olisi pitänyt ottaa puoli vuotta tai vuosi sitten, vaan kun ei ole ollut mahdollisuutta.

Mutta onneksi nyt on koronatilanne helpottanut! Ja on ollut näin valokuvaajana aivan mahtava fiilis päästä kuvaamaan aivan huikeita ja kivoja ihmisiä!

Uudella studiolla olen päässyt kuvaaman jos jonninmoista kuvaa: vastasyntyneen kuvauksia, perhekuvauksia, tuotekuvauksia, yrityskuvauksia, CV-kuvauksia, Tinder-kuvauksia…. Eli ainakaan ei ole ollut yksitoikkoista!

Ja kirsikkana kakun päällä on vielä ollut että Kaapelitehtaalla naapurinani on pitkäaikainen yhteiskumppanini Maskeerauskoulu Pro Maker Academy, jonka oppilaiden kanssa ollaan tehty ihan mahtavia kuvauksia!

Tässä pieni katselmus kevään kuvauksiin. Aivan valtava kiitos kaikille kuvattaville – olette tehneet tästä keväästä ikimuistoisen ♥

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.