Valona Design –tuotekuvaukset, osa 1

Syksyisen viiman puhaltaessa lienee aika potkia blogi kesälomilta ja luoda viimeinen haikea katse kesän rientoihin! Allekirjoittaneen kesän valokuvaukselliseksi kohokohdaksi nousi ehdottomasti Valona Design –tuotekuvaus, jonka toteutin muotoilija Elina Mäntylän kanssa.

Tutustuimme Elinan kanssa pari vuotta sitten, kun olin tekemässä dokumentaarista valokuvaprojektia kierrätysmateriaaleja käyttävistä käsityöläisistä ja suunnittelijoista. Projektia varten kuvasin Elinan työskentelyä ja tuotteita, jonka jälkeen päädyimme jatkamaan yhteistyötä. Enemmän Elinasta ja hänen tuotteistaan Valona Designin sivuilla.

IMG_2533Elina luo äärimmäisen kauniita koruja ja koriste-esineitä, joissa kaikissa on mukana ripaus mystiikkaa ja taikaa. Heti ensimetreistä lähtien oli siis selvää, että kuvauksista tulisi ”hieman erilaiset” tuotekuvaukset. Elinalla oli alusta pitäen selvä ja kiehtova visio siitä, mitä hän halusi: kuvista tulisi yhtenäinen matka sadun, unen, myyttien ja todellisuuden välimaastoon. Sanomattakin selvää, että konsepti tempaisi välittömästi mukaansa – tällaiset keikat ovat valokuvaajan unelmia!

Tämän jälkeen alkoi kuvauksien valmistelu. Varsinkin kuvauspaikkojen etsimiseen panostettiin useita päiviä. Ja hyvä niin – hyväkin kuvaidea voi kaatua huonon kuvauspaikan valintaan. Kävin tutustumassa muun muassa Porvoon Sikosaareen, josta räpsäisin jokusen kuvan. Sikosaari synkkine korpimetsineen ja valtavine kivenjärkäleineen oli äärimmäisen tunnelmallinen paikka, mutta jotenkin tuntui ettei se paikkana ollut juuri sellainen mitä me haimme.

IMG_9409 sikosaari1IMG_9458

Ironista kyllä, täydellinen kuvauspaikka löytyi lopulta aivan läheltä Elinan kotia:  täydellinen, kuvankaunis koivikko sinisen järven rannalla.

IMG_9606b

Elina oli myöskin ottanut yhteyttä malli Päivi Kallioon, joka lupautui projektin kuvattavan osaan. Palaset alkoivat siis loksahdella paikoilleen: meillä oli suunnittelija, kuvaaja, kuvauspaikka ja malli – enää pitäisi kuvata! Eli jatkoa seuraa osassa 2…

-Samuli

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.