Kauhua Kaapelitehtaalla

Jo vuosia kestänyt yhteistyö Pro Maker -meikkikoulun kanssa on yksi valokuvausurani hauskimpia yhteistyökumppanuuksia! Aina kun kuulen, että Makerille kaivataan kuvaajaa, tiedän että edessä on jotain hauskaa.

Tämän vuoden alkusyksystä istuskelimme Makerin opetustiloissa koulun rehtorin Iiris Virrannan ja oppilaiden kanssa ja mietimme teemaa syksyn kuvauksille:

”Mitä hauskaa me keksittäisiin tänä syksynä? Mitä me ei olla vielä tehty?”

”Mites Halloween-teemaiset kuvaukset?”

”KYLLÄ!”

Ja näin sitten tehtiinkin. Marraskuun alussa (muodikkkaasti viikko Halloweenin jälkeen) päätimme järjestää Makerin kanssa Kaapelitehtaalla meikkaus- ja kuvauspäivän, johon osallistuneet saivat pienellä taskurahalla itselleen upean Halloween-aiheisen meikin ja lyhyen kuvaussession allekirjoittaneen kanssa!

Koulun tilat olivat aiheeseen sopivasti koristeltu! Eli fiilis oli kohdillaan heti aamusta pitäen 🙂

Päivä alkuun rakensimme Kaapelitehtaan 3. kerrokseen aiheeseen sopivan spookyn kuvaussetin: kunhan valot oli sammutettu ja hämähäkinverkot aseteltu ei olisi arvannut, että kyseessä on varsin nätti neukkari 🙂 Valaisin setin neljällä valolla: takana vasemmalla raaka salama osoittamassa melkein kameraa päin, takana oikealla on katonrajassa raaka salama zoomattu 200milliin ja osoittamassa alaspäin (samassa linjassa seinän kanssa), oikealla takana on myös 30x150cm stripbox. Päävalona käytin kamerasta vasemmalla 95cm Octaa.

Tämän jälkeen olikin aika päästää meikkitaiteilijat irti! Ja ei hemmetti, minkälaisia taideteoksia koulun oppilaat saivatkaan aikaan! Kameran eteen tuli toinen toistaan upeampia hahmoja manalan majoilta!

Kuvaajakin tuli kuvatuksi! Kiitos Iiris!

Ja muun muassa tämmöisiä kuvia saatiin aikaan päivän aikana! Kiitos Iiris, kiitos Makerin oppilaat ja kiitos kaikille kuvattaville!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.