Varhaistalven kuvailut Ilonan kanssa

Lauantaina pidettiin taas hyvää aikaa, kun koko päivä oli varattu kuvaussessiolle uuden mallin Ilonan kanssa! Ilona osoittautui aivan mielettömän mukavaksi, fiksuksi ja hauskaksi tyypiksi, jonka kanssa oli ilo tehdä töitä. Paras puoli valokuvaushommissa onkin ehdottomasti se, kun pääsee tapaamaan mahtavia ihmisiä, joiden kanssa yhteistyö vain toimii!

Read More

Kirsikkapuutarhassa

Työkaverini Marja suostui valokuvamallikseni Roihuvuoren kirsikkajuhlan aikaan. Kuvasin samassa paikassa viime vuonna työkaveriani Marjoa, kun olin hankkinut ensimmäisen muotokuvaamiseen soveltuvan linssin. Oli hauska nähdä, miten tuo valokuvaus on kehittynyt vuodessa, kun vertasin näiden kuvien laatua viime vuoden otoksiin. Hauska nähdä, mitä ensi vuonna sitten tulee, koska nyt jo näiden kuvien jälkeen olen saanut paljon uusia oivalluksia kuvaamisesta ja valon käytöstä.

-Annamari

marja2_ marja

marja3marja_kirsikatmarja12marja_kirsikat3marja8marja_cherriez