“Taidekuvia” Korpilahdella

Taas pääsi/joutui mukavasti astumaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kun tuli pyyntö kuvata taiteilija Merja Nykäselle promokuvia uuden taidenäyttelyn teoksista. Tottahan lupauduin moista lähteä kuvaamaan, vaikka moinen keikka ei ihan itselle tyypillinen ollutkaan.

Näyttely pidettiin Korpilahden sataman Höyrygalleriassa. Korpilahdella on tullut pari kertaa aikaisemminkin käytyä töiden parissa, ja aina tulee sellainen olo, että “Onpa täällä nättiä. Pitääpä tulla joskus ajan kanssa tänne kuvailemaan.” Ja ikinä en ole saanut tuota reissua aikaan. No, joku päivä vielä. Tällä kertaa ei aikaa ollut.

Koska minulla ei ollut etukäteen kovinkaan selvää visiota siitä, että miten minun oli tarkoitus kuvata teokset, raahasin käytännössä koko kuvauskalustoni studiovaloja myöten. Aloitin hommat kiertelemällä näyttelyä ja tutustumalla Merjan töihin. Pikku hiljaa alkoi tuntua siltä, että rupesin pääsemään näyttelyn ideasta ja töiden estetiikasta jyvälle. Eli ei muuta kuin kamera jalustalle ja kuvaamaan.

Ensimmäiseksi ongelmaksi muodostui näyttelytila itsessään: näyttely oli toisessa toisessa kerroksessa, jossa oli matala, viisto katto. Eli mahdollisuudet korkeiden valojen asetteluun ja katon kautta valaisuun olivat heikot. Haasteita asetti myös se, että moniin töihin oli jo suunnattu spottivalo tai pari. Käyttääkö spottivalojen valaisua, käyttääkö omaa valaisua, vai sekä että? Tähänkään ei mitään yksiselitteistä vastausta ollut.

Valaistako vai eikö valaista, kas siinä pulma.

Jossain vaiheessa Merjakin saapui paikalle antamaan haastatteluja ja valmistautumaan illan avajaisia varten. Jutustelin siinä taiteilijan kanssa ja kyselin pikkaisen näyttelyn teemasta ja eri teoksista. Keskustelun aikana meinasin tukehtua mokkapalaan, kun kuulin että Merja oli työskennellyt useiden teoksien parissa jopa vuoden ajan. Ja tässä sitten pitäisi kuvaajana parissa tunnissa kuvata joukko tuollaisia teoksia, ja jonkin sortin oikeuttakin pitäisi teoksille tehdä! Siinä vaiheessa imaisin lopun kahvin ja mokkapalan jämät yhdellä siemauksella – takaisin töihin!

Kuvauksien lopuksi näytin lievästi hermostuneena Merjalle ottamiani kuvia. “Helkutin hyvältä näyttää!” kuului vastaus, jonka jälkeen uskalsin taas hieman hengittää. Taas tuli myös todistettua, että välillä parhaat kuvaukset eivät ole niitä, jotka pystyy hoitamaan vanhalla rutiinilla, vaan sellaiset jotka haastavat ja pakottavat käyttämään omaa silmää ja ammattitaitoa uudella tavalla.

Täältä löytyvät Merjan kotisivut. Ja ohessa joitain kuvia näyttelystä!