Kesäisiä perhekuvauksia luonnossa ja studiolla

Viime viikolla kuvailtiin taas hauskoja lapsi- ja perhekuvia Laajasalossa! Tähän ei kyllä ikinä kyllästy, eikä mikään muu vuodenaika sovi näin hyvin lapsien ja perheiden kuvaamiseen! Lasten kesäinen kirmailu on aina hauskaa katsottavaa ja kuvattavaa, eikä kuvaajankaan tarvitse pelätä sitä, että kameran akut nuupahtavat tai objektiivi jäätyy runkoon kiinni.

Kuvaukset aloitettiin Tullisaaren upean vehreissä ja kesäisissä maisemissa. Koska tarkoituksena oli välttää “pönötyskuvien” ottamista, oltiin rekvisiitaksi ja ajanvietteeksi varattu muun muassa pikku futispallo, frisbee ja saippuakuplia. Näistä saatinkin revittyä ilo irti, niin lasten kuin kuvaajankin puolesta 🙂 Keli osoittautui Suomen kesälle tyypilliseen tapaan varsin epävakaaksi: tunnin kuvaussession aikana koettiin niin auringonpaistetta, pilvipoutaa kuin sadettakin. Onneksi sade alkoi yltyä pahemmaksi vasta ihan viime metreillä, kun kivoja kuvia oli jo nippu kasassa. Vaihtuvat kelit pitivät allekirjoittaneen mukavasti varpaillaan: välillä sai kaikessa rauhassa nautiskella luonnonvalossa kuvaamisesta, kun taas välillä oli pakko kaivaa käsisalamat ja sontsat repusta, kun auringonvalon luoma kontrasti alkoi olla liian jyrkkä.

Ohessa pari kuvaa ulkoseikkailusta!

Ulkokuvauksien jälkeen kuvailuja jatkettiin Yliskylän studiolla, jossa ei ainakaan tarvinnut murehtia sateesta. Ylimääräinen lattiatuuletin osoittautui kuitenkin käytännössä elintärkeäksi, kun kuumana kesäiltana pienessä tilassa teutaroi kolme aikuista ja kaksi aktiivista lasta! Tämä ei onneksi meininkiä haitannut, vaan vauhtia ja hauskoja hetkiä saatiin vangittua sisätiloissakin!

-Samuli

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.