Syksyn taikaa

syksykuva-2000

Tippuvia lehtiä, luonnon väriloistoa, tunnelmallisia iltoja ja kaunista valoa… Tervetuloa syksy! Tämä tarkoittaa myös sitä, että on tämän valokuvaajan lempikuvausaikaa. Varsinkin tuon polttavan kuuman kesän jälkeen on ollut mahtavaa kuvailla, kun ei tarvitse jatkuvasti hiestä märkänä kuvailla.  Erityisen mukavaa on ollut huomata, että syyskuussa käynnistynyt syyskuvakampanja on osoittautunut todella suosituksi! 

En tiedä mikä siinä on, mutta syksy vaan tuntuu olevan luonnollista aikaa varsinkin perhe- ja lapsikuvien ottamiseen. Ja kyllähän sitä helposti rupeaa niin vanhempia kuin kuvaajaakin hymyilyttämään, kun seuraa vierestä kun lapset peuhaavat syksyn lehtien keskellä 🙂

On myös ollut mukavaa, että kuvattavat haluavat yhä enenevissä määrin osallistua ideointiin ja kaikenlaista rekvisiittaa (aina kurpitsalyhdyistä lähtien) on saatu kuviin mukaan! Itse olen kuvaajana juuri sellainen, että tykkään kun kuvattavat ovat alusta lähtien mukana innostuneena ja inspiroituneena – silloin saadaan aina parhaat ja taatusti “oman näköiset” kuvat asiakkaille!

Joitain kommelluksiakin on toki sattunut matkan varrelle. Suomen sää kun on mitä on, niin kuvauspäiviä on pitänyt pikkaisen venkslata, kun on meinannut kissoja ja koiria sataa taivaalta. Salamajalustat ja sontsat ovat pari kertaa lähteneet komeaan ilmalentoon “leudossa” syystuulessa. Eräällä keikalla rupesi kesken parhaan kuvausflown aikana taivaalta satamaan aina-ah-niin-romanttista perisuomalaista räntää. Mutta mitäs noista: huumori ei ole pettänyt kertaakaan, ei kuvattavilta eikä kuvaajaltakaan!

Tässä vielä ohessa joitain suosikkikuviani viime viikoilta. Valtava kiitos kaikille asiakkaille siitä että olen päässyt ikuistamaan tämän upean syksyn heidän kanssaan!

– Samuli

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.