JP Skating!

And now for something completely different! Eli sattui tässä päivänä eräänä, että valmentaja ja alamäkiluistelun entinen maailmanmestari Arttu Pihlainen otti yhteyttä ja kertoi, että hänellä ja valmentaja Lari Joutsenlahdella olisi ollut tarvetta otattaa valokuvia uusille luisteluvalmennukseen liittyville kotisivuille. Eipä siinä tarvinnut minua pitkään suostutella; ei sitä nyt joka päivä pääse maailmanmestarin kanssa kuvailemaan!

Artulla oli myös jäätävän hyvä visio kuvista: varataan jäähalli, vedetään halli pimeäksi ja kuvataan toimintakuvia, joissa jää pöllyää oikein kunnolla. Olin luonnollisesti heti hengessä mukana ja rupesin tekemään alustavia suunnitelmia valaistuksen suhteen.

Kuvaukset päätettiin järjestää Kaarelan jäähallissa. Koska kuvaustilanne oli allekirjoittaneelle aika lailla uniikki, paikalle tuli raijattua reilusti kalustoa: käsisalamoiden ja valonmuokkaushärpäkkeiden lisäksi päätin ottaa mukaan myös Elinchromin RX:t, joita normaalisti käytän vain studiolla. Tämän lisäksi Arttu toi mukanaan näppäriä videokuvaukseen tarkoitettuja ledipaneeleja. Eli kuvia päästiin ottamaan sekä salamoita että jatkuvaa valoa käyttäen, mikä on aika harvinaista herkkua!

Siitä se lähtee. Juuri ja juuri tuolla mahtui kuvaamaan. Kuva: Arttu Pihlainen

Kuvaukset aloitettiin ottamalla muutamat tummanpuhuvat profiilikuvat jäällä. Minulla oli myös pari kuvaideaa, jotka oli suunniteltu ökysymmetriseksi juurikin Artin ja Larin tulevia kotisivuja silmälläpitäen. Minulla oli aika hyvä aavistus siitä, että ne näyttäisivät hyvältä isolla koolla sivujen pohjalla. Ja niinhän ne näyttivätkin.

Tämmöinen päivä sitten “toimistolla”!

Pönötyskuvien jälkeen päästiin toimintakuvien kimppuun. Ideana oli siis saada kuvia, joissa saadaan kunnolla taltioitua, kun jää ja lumi pöllyää. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kuva piti ottaa juuri jarrutus-/kaartamishetkellä.

Ensimmäisenä kuvana oli varmaan vaikein: Arttu ja Lari jarruttamassa juuri kameran edessä. Voin kertoa, että on aika kuumottava tilanne, kun kaksi kiekkoilijaa luistelee täyttä höyryä kohti, kun oma neppari on noin 20 senttimetrin korkeudella, ja pitää vaan luottaa että kaverit pysähtyvät ajoissa! Ensimmäisillä kerroilla houkutus käpertyä sikiöasentoon oli aika suuri 😀 Mutta onneksi kuvattavat olivat sen verran kovia ammattilaisia, että pahimmat pelkotilat hävisivät nopeasti.

Tämän jälkeen kuvailtiinkin erilaisia käännöksiä, jarrutuksia yms. Välillä kuvailtiin salamoilla ja välillä ledeillä. Molemmilla oli hyvät ja huonot puolensa: ledeillä pystyi laittamaan kameran sarjatulimoodiin ja yksinkertaisesti räiskiä parikymmentä kuvaa parin sekunnin aikana. Toisaalta kamerasta piti sitten pumpata ISOa jonkin verran ylöspäin. Salamoilla ei ollut tätä ongelmaa, mutta toisaalta riski kuvan epäonnistumesta oli suurempi latautumisajan takia.

Parin tunnin kuvailun jälkeen olimme sitä mieltä, että muistikorteille oli jo tullut ihan tarpeeksi kuvauskultaa. Pistän tähän oheen joitain kuvia setistä.

Isot kiitokset Artulle ja Larille helkutin hauskasta kuvauksesta. Ja kavereiden kotisivut löytyvät osoitteesta: www.luisteluvalmennus.fi

– Samuli

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.