“You don’t make a photograph just with a camera. You bring to the act of photography all the pictures you have seen, the books you have read, the music you have heard, the people you have loved.”
― Ansel Adams

Hei vaan! Olen Samuli, alun perin Jyväskylästä kotoisin oleva valokuvaaja, joka on kotiutunut oikein mukavasti tänne Helsinkiin. Valokuvaajan ammattitutkinnon olen suorittanut vuonna 2014.
Valokuvaus tempaisi minut mukaansa vuonna 2008, kun sain syntymäpäivälahjaksi elämäni ensimmäisen digitaalikameran. Päätellen kahdestakymmenestätuhannesta kuvasta, jotka otin seuranneen vuoden aikana, kyseessä taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä! Ja jossain vaiheessa rakkaasta harrastuksesta tuli rakas ammatti.
Tuosta lähtien valokuvaus on ollut kutsumukseni; tapani käsitellä ja esitellä maailmaa ympärilläni. Vaikka olen valokuvaajana melkoisen kaikkiruokainen, niin erityisesti olen kiinnostunut kuvaamaan meitä tavallisia ihmisiä: meillä jokaisella on tarina kerrottavana, meillä jokaisella on tärkeitä, ainutlaatuisia hetkiä, jotka ovat ikuistamisen arvoisia. Ja noiden tarinoiden ja hetkien kuvaaminen on leipälajini.
Mitä tulee työskentelytapoihini, niin olen sellainen leppoisa, ihmisten parissa viihtyvä kaveri, joka hoitaa työt asiakkaiden ehdoilla. Suomessakin valokuvausalalta löytyy harmillisen paljon “suuria taitelijoita”, joille asiakkaan omat ideat ja mielipiteet ovat lähinnä ärsytyksen aihe – mutta minä en ole sellainen tyyppi!
Kuuntelen aina kuvattaviani ja heidän toiveitaan, ja kuvaukset aloitetaan aina tuosta lähtökohdasta. Minulle valokuvaus ei ole ikinä pelkkää mekaanista napin painamista, vaan aina yhteistyötä ja toisen ihmisen kohtaamista.
Ymmärrän myös hyvin, että kameran eteen astuminen saattaa jännittää – mutta yhdessä tuostakin selvitään! Olen jo tippunut laskuista, kuinka monta kertaa olen kuullut kuvauksien jälkeen kuvattavan toteavan jotain tyyliin: “Kyllä jännitti ennen kuvauksia. Mutta tämähän oli itse asiassa ihan rentoa ja hauskaa!”
Tämän pidempää esittelyä itsestäni en nyt tähän pistä, sillä uskon että nämä sivut ja sieltä löytyvät kuvat kertovat enemmän kuin jonninjoutava jaarittelu. Toivottavasti viihdytte sivuillani, ja mikäli työn jälki miellyttää, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä ja tavataan kuvauksien merkeissä!